torstai 11. helmikuuta 2016

Harjoitukset jatkuu

Tänään mentiin taas erittäin hyvällä fiiliksellä. Hain lähinnä tasaista muotoa ja pyrittiin asettumaan rehellisesti. Vasempaan kierrokseen sujuu erittäin hyvin, oikea taas on hieman kankeampi kierros.

Tänään mentiin Inkun ja Terhin kanssa kentällä. Tänään Inkun olemassa olo ei haitannut meidän touhuja ollenkaan. Paavo keskittyi hienosti työn tekoon. Mentiin ravissa volttia ja ympyrää jotta saadaan poni taipumaan kunnolla. Otettiin myös muutamat väistöharjoitukset ihan huomaamatta. En jää niitä nyt hinkkaamaan ettei mene hepsulla hermo kun on kovin hankala asia.

Tuolla suoralla kuolaimella on nyt ihana edestä ja tukeutuu kivasti kuolaimeen. Ulko avutkin alkaa löytyä kivasti. Nyt kun jaksaisi vielä kaiken asettelemisen jälkeen ratsastaa eteen. :DD Omat jalat on aivan loppu jo hetken asettelun taivuttelun ja ravin jälkeen, paavo kuitenkin tarvitsee paljon tukea koko ajan. Minulla siis ei olisi aikaa juuri levätä :D.

Ylpeä saan taas olla <3 Inkku ja Terhi keilaili törppöjäkin hieman kentällä ja vuosi sitten se olisi ollut todella slaagin paikka mutta nyt Pave suhtautui tähänkin jo rennommin ja vain hieman pyörähti. Pukki pomppu loikat ovat toivottavasti unohdettu (ainakin toistaiseksi).

Nyt koitetaan saada hierontaa jotta saadaan lihakset kunnolla auki niin on taas sitten kiva jatkaa treenejä.

Kisakalenterikin alkaa kovasti täyttymään ja toivottavasti loppukaudesta päästään jo aluestarttiakin ottamaan <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti