maanantai 28. joulukuuta 2015

joulun jälkeen

Täällä ihanat pakkaset alkoivat ja luukutkin saatiin jo tallista kiinni. Minulla ei ole vieläkään kypärää joten hepan selkään en ole päässyt. Hinku olisi kova mutta olisi myös kiva kun saisi paven paineita ensin hieman purettua... Jos siellä sitten vaikka pysyis ihminen kyydissäkin :D

Inkku on liikkunut erittäin aktiivisesti koko joulun ja viime vuoden. Hyvä Inkku ja Petra.

Joululahjaksi sain sen toivomani sykemittarin, kuvamukin ja paistinpannun :) ohoh tarvii alkaa urheilemaan ja tekemään ruokaa, ilmeisesti kahviakin saapi juoda....

No ensivuonna olen päättänyt urheilla aktiivisesti ja saada syömiset tasapainoon liikunnan kanssa niin saadaan kroppaan lisää massaa.  Hevonen on laihiksella edelleen, mutta sillä alkaa myös kuntoilu kuuri.  Ensivuonna ollaan kovassa kunnossa molemmat (ainakin haaveissa)

Mustan pallero liikkuu epäsäännöllisesti ja sitäkin virkeämmin. Pitäisi kai sitäkin alkaa tässä kunnolla liikuttamaan niin muksut ei lentele kyydistä. Harmillista vaan kun kohta jatkuu taas työt niin ei ole aikaa moiseen ylimääräiseen poniin.

Hauskaa uutta vuotta kaikille jos en ennen sitä ehdi päivittelemään tänne mitään.

maanantai 21. joulukuuta 2015

Luukku 21

Tavotteet kaudelle 2016

1) Treenata aktiivisesti ja suunnitellusti (toivottavasti  ei tule esteitä matkalle)
2) Kehittyä ratsastajana ja urheilijana
3) Kilpailla HeB/HeA tasolla
4) Viettää ainakin viikko tai kaksi lomaa :DD
5) Haastaa itseäni :) (miksi ei hevostakin)

Olipas melkoisen hankalaa keksiä viisi tavoitetta itselle, no on tuossa ainakin nyt neljä :)
Toivottavasti nyt olisi taas sairastelut sairasteltu ja päästäisiin joulun jälkeen kunnolla hommiin.
Minulla onkin pitkä joululoma jonka aikana alkaa treeni kun on valosaa aikaa...

Olemme Paven kanssa kesällä teräskuntoisia :D ainakin toinen meistä, toivottavasti, mutta siihen pyritään.
Rakas pikkuinen otus <3
Joulu lähestyy joten muistakaa olla kiltisti :)

sunnuntai 20. joulukuuta 2015

Luukku 20

Tänäkään vuonna ei olla onnettomuuksilta selvitty. Onneksi niitä on kuitenkin ollut suhteessa vähän.
Paavo on riepotellut mua kuin markan munkkia ja nyt 14.12 tipuinkin sitten pahasti palleroni selästä.

Hevonen oli jännittynyt ja teputti paikoillaan, en tehnyt mitään olin vain hiljaa selässä. Kun sitten oli siinä jo ottanut muutaman rennon askeleen ajattelin että se oli siinä aletaan hommiin, KAPUM se ei ihan mennyt niin, kun laitoin pohkeet kylkiin ja aloin keräämään ohjia jännite purkautui. Paavo hyppäsi tasajalkaa ilmaan ja pyörähti ilmassa alta pois. Tipun sitten maahan ja löin pääni siinä samalla.
Hetken päästä kun hevonen oli jo kauempana musta päätin että nyt on turvallista keräillä itseä. No siinä vaiheessa Paavo jo laukkaili täyttä häkää tallille ja ympäri pihoja sekä peltoja. Menin tallille Paavoa vastaan, mutta kun se näki mut niin veti liinat kiinni, maa oli liukas semmoiseen ja se kaatui suoraan kuorma lavojen päälle. Siitä se sitten nousi ja jatkoi matkaansa, otin ruokakipon ja siihen pellavaista ja lähdin kävelemään kentälle päin, Näin kuinka hevonen on paniikissa ohjat jalan alla ja pyörii kuin väkkärä. No sain sen rauhoittumaan ja otin ohjan pois jalan altan, vein Paven talliin otin varusteet pois, mitään ei näkynyt. Hain liinan ja mentiin kentälle hieman vielä juoksuttamaan. tässä vaiheessa siis minua pyörrytti niin paljon etten pääsyt takaisin kyytiin.
Pavetsun vekki putsattuna, siisti pintanaarmu

Noo siinä sitten mentiin hetki liinassa ja siinä ei ollut mitään ongelmaa, kun oltiin lopettelemassa niin pieni valkoinen otus olikin jo punaisena verestä :/. Noo menin talliin putsaamaan haavaa ja se näyttikin pahalta... Oli pakko soittaa Laura katsomaan mitä sille tehdään kun ei ole taas aikoihin tarvinnut haavoja hoidella... Noo se putsattiin ja näytti ihan siistiltä pinta naarmulta.

Ja mitä itseeni tulee niin kipeenähän siinä oltiin sitten pari päivää, kylki mustana ja niskat jäykkänä. Kuitenkin taisi olla taas enemmän henkinen kolhu kuin fyysinen. Taas kerran siis mustelmilla selvittiin.

lauantai 19. joulukuuta 2015

Luukku 19

Joululahjalistaa

Tänä vuonna ei olekkaan toivelistalla juuri mitään.

Mutta tonttu on ilmeisesti kuullut pitkään puhumani asian ja nyt meillä metsästetään kuumeisesti sykemittaria joka soveltuisi erityisesti ratsastukseen.

Itsehän en niistä ymmärrä muuta kuin hinnan joten vaikeuttaa taas asiaa kamalasti. Sen tiedän kuitenkin että olisi kiva tietää kuinka korkealla syke käy kun Paavo poukkoilee :D.
Olisi myös kiva verrata normi treeni sykettä kisatilanteeseen ja valmennuksiin.

Paavo on toivonut joulupukilta uutta Likit lelua tuhottuaan taas tallissa seiniä oikein urakalla. Tämä viimevuonna pukin tuoma on jo liian helppo ja tuhoutuu muutamassa tunnissa. Nyt pitää katsoa jostain hieman haastetta otukselle.

Sitten ollaan toivottu Pavelle uutta korvahuppua kun se pinkki on kuulemma jotenkin huono väri arvon herralle. Ruskeaa odotellessa.

Siinä olikin listaa tarpeeksi :D. Miksi sen sitten niin mahdottoman suuri ja mahtava pitäisi olla. Tärkeintä on kuitenkin olla yhdessä rakkaitten ihmisten kanssa.


perjantai 18. joulukuuta 2015

luukku18

Kuvia 2015 jatkuu...
Petra ja inkku

Laura ja Muru
Paavon ruusukkeet raviohjelma& HeC
Kotikisa ruusukkeet
Laura&Muru, Petra& Inkku sekä Saara&Paavo
Siinä taisi olla tämän vuoden kuvat mitkä kehtasin julkaista :D Paavosta ja musta en nyt viittinyt sen suurempia laittaa kun niitä on tässä vuoden aikaan lisäilty tänne blogiin :).






torstai 17. joulukuuta 2015

Luukku 17

Pikkujoulu huminoita vietettiin meidän tallilla Lauantaina 12.12

Meillä oli koko vakio kööri kasassa ja hauskaa oli. Ratsasteltiin, syötiin ja seurusteltiin.

Jo perinteeksi muodostunut Diplomi 2015 menikin tänä vuonna Petralle :)
Se oli myönnetty veden kannosta.

Meidän junnut pääsivät ratsastamaan myös Inkku hepalla, Emmi meni ensin ja sitten Essi. Molemmilla tytöillä menikin hienosti. Emmiä hieman jännitti kun oli juuri pudonnut mustan kyydistä :DD (musta hyppäsi ojan yli ja pääsi pukittamaan perään). Hienosti kuitenkin ravailikin meneen.

Essillä meni myös ratsastus Inkulla hienosti, jonka jälkeen poni pääsi talliin ja syömään.
Sen jälkeen jaettiin pikkuisen pikkujoulu postia ja myös hieman Diplomin tynkää.

Keskustelimme tulevasta kaudesta ja kysyinkin tytöiltä onko niillä intoa lähteä oikeisiin kisoihin Mustalla, että aletaanko treenata niihin. Vastausta en toki vielä saanut mutta mukaan mahtuu kyllä :)

Olisi hirmu kiva saada kyllä vahvistusta kisakööriin. Nyt ollaan Paven kanssa ainoat, olisihan se nyt mukavaa kun pääsisi jakamaan muittenkin kanssa onnistumiset, ilot ja surut :D


kuvia kaudelta 2015:
Minä Ja Bisse

Inkku ja Petra
Taru ja Hönö

Terhi ja Inkku
Laura ja Bisse

Musta,Paavo, Muru, Inkku ja Bisse
Emmi ja Musta
Laura ja Muru









keskiviikko 16. joulukuuta 2015

luukku 16

Ruudun takana

Petra
Jonkin verran minusta jo täällä mainittiinkin ja tässä tulee oma lisäykseni aiemmin sanottuun,puheenvuorossa siis Inkerin toinen omistaja. Olen viime keväänä lukiosta valmistunut, tällä hetkellä työssäkäyvä nuori naisen alku. (Tai kuten isommat ihmiset tapaavat kutsua: viimeistä teinivuotta viettävä tytön tyllerö.)
Ensimmäinen talvi
Hevosharrastukseni aloitin jossakin seitsemän ikävuoden tienoilla ja siitä lähtien se onkin lähes aina ollut enemmän tai vähemmän osa elämääni. Aikaisemmista vuosistani hevosten kanssa ei ole juurikaan erikoista mainittavaa. Pidin hauskaa ja opin monien mahtavien eläinten selässä ja ehdin käydä neljänkin eri ratsastuskoulun tunneilla. Viikottaista tunneilla köpöttelyä ja sen jälkeisiä rapsuttelutuokioita syvemmälle en kuitenkaan koskaan hevosmaailmassa päässyt.
Ensimmäinen kesä
Hieman ennen viime joulua koin elämäni yllätyksen, kun Terhi soitti ja kysyi, miltä ajatus omasta hevosesta kuulostaisi. Ikiomasta hevosestahan olin aina pienenä tyttönä haaveillut, mutta jo monta vuotta sitten aihatus oli akanut kuulostaa kaukaa haetulta, kalliilta ja työläältä. Lisäksi maneesin mukavuuksiin ja ratsastuskoulun reippaammasta päästä oleviin hevosiin tottuneena tämä laiskahko neitihepo ja sen luonnonläheinen kotitalli mietityttivät pitkään. Onnekkaasta sattumasta olen kuitenkin omaksunut vain huonosti kyvyn sanoa ei, ja niimpä Inkeri tuli meille.
ensimmäinen syksy
Alkutaipaleeni Inkerin kanssa oli kaikkea muuta kuin ruusuinen, vaikka rakastinkin jo heti alusta sen kanssa puuhastelua. Tallimatka on pitkä, sillä asun eri paikkakunnalla ja ajatus sen kukemisesta moneen kertaan viikossa usein pimeällä ja huonolla säällä ei aina jaksanut houkuttaa.
Inkeri oli ratsastettaessa jäykkä kuin rautakanki ja omasi tuplasti enemmän omaa tahtoa kuin minä. Puolisen vuotta sen kanssa tapeltuani myönsin vihdoin. etteivät taitoni riitä ongelmien ratkaisuun tai itsenäiseen kehittymiseen ja Laura sekä Saara saivat vihdoin suostuteltua minut ottamaan valmentajan apuun.
Nyt kun ensimmäinen vuosi Inkerin kanssa on tullut täyteen, olemme kuin aivan eri parivaljakko.Kehitys on ollut päätähuimaavaa ja työskentelemme nykyään suurimman osan ajasta yhteisymmärryksessä. Olen päässyt alun asennevammastani yli ja tallista on tullut kuin toinen koti. Kiitos siitä kuuluu ihanan avuliaalle ja vastaanottavaiselle talliporukalle! Vuosia kestäneestä harrastuksesta on nyt myös tullut osittain elämäntapa, joka on kasvattanut ja opettanut paljon. Kuten Terhikin sanoi: tälle tielle lähdettiin kokeilemaan ja tälle tielle jäätiin. Eipä ole tarvinnut katua.

tiistai 15. joulukuuta 2015

Luukku 15

Ruudun takana

Laura
Olen 30+ vuotias kahden pienen pojan äiti. Hevostelun olen aloittanut ihan pienenä, jotakuinkin neljä vuotiaana. Ratsastuksellinen tasoni on luokkaa puska öö, koska harrastukseni on ollut lähinnä tuttujen ja kavereiden hevosilla puskailua. Muutamilla tunneilla on tullut käytyä joskus ala-asteella. Teini-iässä hevoset jäi muiden touhujen tullessa kuvioihin ja hevosen selkään palasin vuonna 2007. Tunneilla tuli käytyä jonkun verran, mutta raskaus keskeytti taas harrastuksen. Kun vanhempi poikani syntyi, oli aika ostaa oma hevonen. Niinpä meille sitten muutamaa viikkoa myöhemmin tuli Rose.  (Laura)
Laura ja Maiga

Rosen jälkeen Laura osti Inkerin ja kävi tunneilla aktiivisesti. Tunnit olivat kuukauden ajan kangasalan ratsastuskoululla. Siellä Laura kehittyi valtavasti. Sitten tuli tilanne että olisi kiva myydä hevonen ja niin Inkku myytiin Terhille ja Petralle ja tilalle tuli Hönö. Hönö ostettiin muutaman kuvan ja videon perusteella, mutta tämä osottautuikin liian hurjaksi ja ratsastus hiipui edelleen. Noo Hönö sitten vaihdettiin Sappeenratsutilan yhteen hevoseen joka sai meillä nimekseen Muru ja sitä se olikin. Aika ei kuitenkaan riittänyt vaikka hevonen olikin mitä parhain. Lisäksi aktiivinen koira harrastus söi aikaa hevoselta. Pitäähän niille lapsillekkin kehitellä aikaa jostakin. Pian sitten Murukin pääsi kotiin jossa sille oli paremmin aikaa. 
Laura ja Bisse
Laura ja Bisse

Nyt Lauralla ei ole kuin Musta ponin puolikas ja toivon että aikaa alkaa löytymään lasten ratsastuttamiseen. Saadaan se puolikas Mustinturriainen ja etenkin lapset joille se on hankittu ratsastamaan ja kehittymään.
Laura ja Muru


maanantai 14. joulukuuta 2015

Luukku 14

Ruudun takana

Heips! Mä olen Terhi, kaksissa kymmenissä huiteleva opiskelija, eläinihminen, yleinen sählääjä, oman elämäni rocktähti ja, niin.. myös hevosenomistaja.

Mun taipaleeni hevosten parissa alkoi ihan pienenä, ala-aste ikäisenä kun kaverit yllytti ratsastusleirille Lempäälään eräänä kesänä. Muuta en siitä ajasta muista kuin sen että sain hoitoponikseni pukkiponi-Sherryn, joka loppukisoissa heitti mut selästään. Realistinen kosketus ratsastukseen tuli siis jo heti alkuun!
Ratsastustunnit alkoi hieman sen leirin jälkeen, kun saatiin siskoni kanssa intettyä vanhemmat viemään meitä tallille. Alkuun kävimme ehkä noin vuoden kotikunnassamme pienellä tallilla, missä päästiin myös opettelemaan hieman hevosten ja varusteiden hoitoa.Tämän jälkeen eräänä kesänä (2004 tai jotain sinnepäin) ilmoittauduimme kesäleirille eräälle uudelle tallille, jonka omistaja pienimuotoisesti kasvatti suomenhevosia. Siellä tuli opittua niin paljon enemmän kuin edellisellä tallilla, että leirin päätyttyä aloimme käymään viikottain tunneilla. Tällä tallilla opin ratsastuksen perusteita, pääsin vääntämään koulua (jopa voittamaan parit leikkimieliset kisat), hyppimään esteitä ja kiitämään metsissä ja pelloilla ihanilla suokeilla. Se oli myös sitä aikaa kun tilattiin Polluxia ja Hevoshullua, tapetoitiin seinät hevosjulisteilla ja puoli väkisin pakotettiin vanhemmat viemään Apassionata-esityksiin. Ah, heppatytön autuutta.


Kaikki ihana ei kuitenkaan kestä ikuisesti, vaan talli lakkasi tuntitoiminnan joskus 2008 vuoden kieppeillä. Tämän jälkeen en käynyt säännöllisesti tunneilla, vaan siellä täällä silloin tällöin, joskus irtotunneilla ja joskus kavereiden hevosten selässä. Tähän väliin sattui myös pahimmat teinivuodet ja mopoikä, eikä aikaa ja kiinnostusta riittänyt enää säännölliseen ratsastukseen. Kävin kyllä eräällä pienellä yksityistallilla muutaman kaverini kanssa hoitamassa ja ajamassa Sälli-nimistä shettistä, eikä ihan kamalia vieroitusoireita hevosista päässyt tulemaan. Hypätään ajassa vähän eteenpäin, vuoden 2014 syksyyn. Olin asunut omillani Valkeakoskella jo vuoden opintoja suorittaen. Kesätyöt, joita myöskin tein Valkeakoskella, oli tainneet juuri päättyä, koulu taas alkaa ja elämä tuntui jotenkin tosi tylsältä. Teki mieli keksiä jotain uutta tekemistä. Vaikka edellisestä kerrasta hevosen selässä oli varmaankin vuosi, ja sinne takaisin nousu jännitti todella paljon, päätin laitta Hevostalli.nettiin kyselyä mahdollisesta vuokraponista jolla pääsisi hömpöttelemään kerran-pari viikkoon.
Taisi mennä päivä, kun sähköpostiini kilahti viestiä Laura-nimiseltä naiselta, jolla olisi tarjota "maastomopoa" tallihommia vastaan. Opiskelijan budjettiin tämä kuulosti loistavalta ratkaisulta, ja päätin lähteä katsastamaan miten yhteistyö ponin (ja emännän) kanssa sujuisi. Siispä, eräänä syksyisenä iltapäivänä ajoin pienelle tallille, joka sijaitsi avarien peltojen ja rauhallisten metsien keskellä. Mua jännitti aika kamalasti tavata taas pitkästä aikaa hevosihmisiä ja ylipäätään nousta hevosen selkään! Enhän mä välttämättä osaa enää mitään!! Kaikki, harjaus, varusteiden laitto ja etenkin ratsastus, tuntui omasta mielestä kamalalta sähellykseltä, kun ei ollut tehnyt sitä kaikkea taas niin pitkään aikaan. Ja vielä kun hevosen omistaja oli paikalla vahtimassa, kääks! Taisinkin tunnustaa olevani ihan puskatason ratsastaja.. Mutta Laura oli sitä mieltä että oon ihan "riittävän hyvä" ja että saan tulla toistekin, joten niinpä minä tein. Joulun alle asti kävin ratsastelemassa Inkeri-ponia viikottain, ja talli alkoi tuntua ihan kuin toiselta kodilta. Ratsastus sujui paremmin kerta kerran perään, omat pelot alkoi antaa myöden rauhallisen ja luotettavan Inkerin kanssa ja opin paljon uutta. Ja joskus vietettiin enemmän aikaa kahvipöydän ääressä Lauran ja Saaran kanssa pälättäen kuin hevosten parissa. Ennen joulua tuli kuitenkin hankala paikka eteen. Laura kertoi että aikoo myydä Inkerin ja ostaa isomman hevosen tilalle. Laura tarjosi että saisin totta kai tulla ratsastamaan uudella hevosella myös.. ellen sitten haluaisi ostaa Inkeriä omaksi.
Tarjous epäilytti jonkin aikaa. Hevosen omistaminenhan on kallista! Laura ja Saara kuitenkin selittivät mitä kaikki maksaa ja teimme yhdessä laskelmia millaisella budjetilla hevosenomistaja suunnilleen pärjää. Homma alkoi vaikuttaa selvemmältä, kun sitä tajusi ettei oma hevonen välttämättä maksakaan ihan miljoonia. Lisäksi olin suunnitellut lähteväni puolen vuoden päästä vaihto-opiskelemaan, mutta Laura ja Saara lupasivat auttaa pitämään Inkeristä huolta sen aikaa, sillä onhan se tallin pitkäaikainen rakas asukki. Suurin haaste oli ensin vakuuttaa siskoni Petra (joka muuten kävi ahkerasti ratsastustunneilla sinä aikana kun mä ajelin mopolla ja leikin teiniä), että sekin olisi hommassa mukana. Eihän mulla nyt yksinäni aikaa tai varaa olisi ylläpitää hevosta.. Petra kävi muutaman kerran tallilla katsastamassa paikkoja ja kokeilemassa Inkeriä ja nopeasti sekin oli koukutettu. Ja sitten kun vietiin asia vanhemmille, niiden vastaus oli että "Aika kauan teillä kesti keksiä että haluatte oman hevosen. Me ihan luultiin että tästä ois jouduttu keskustelemaan jo sillon kun te olitte teinejä!". Niinpä, pienten suostuttelujen ja varojen laskemisen jälkeen meillä oli oma poni! Ja tällä tiellä jatketaan edelleen.

sunnuntai 13. joulukuuta 2015

Luukku 13

Ruudun Takana

Saara
Minä ja Bisse <3

Moikka!
Minä kirjoitan tätä Blogia meidän tallin tarinoista. Koitin saada hieman muitakin kirjoittelemaan niin saataisiin väriä blogiin, mutta tarvii Terhiä kysyä kun se saapuu suomeen josko sillä olisi intoa :).

Eli aloitin ratsastus urani Forssan ratsastuskoululla (ei toiminnassa enää moneen vuoteen) Joskus vuonna 1997-1998. Muistan ikuisesti kun mentiin ensimmäisen kerran ratsastamaan, minua jännitti suunnattomasti. No sittemmin ei olekkaan muistikuvia ko. tallilta muuta kun se kun siellä tuntitoiminta loppui ja jouduin lopettamaan ratsastuksen.
Minä ja ihana Mousi poni <3

Taisi olla vuosi 2000-2001 kun olin ratsastamatta noin vuoden. Valtava hinku oli kuitenkin koko ajan hevosen selkään ja vuonna 2001 kesällä päätettiin käydä katsomassa yhtä tallia Tammelassa (Forssan vieressä). Siellä menin ponilla minkä nimi oli Ripa :) Siitä se sitten lähtikin taas liikkeelle. Aloitin tunnit ne olivat joka tiistai. Tallin nimi on Similän ratsutila. Siihen aikaan sitä piti Mari Similä, joka vastasi myös opetuksesta.
Minä ja Pentti poni <3

Opin tällä tallilla valtavasti asioita ja tutustuin moniin ihaniin karvapalloihin. Parhaiten mieleen ovat jääneet shetuponit Roky, Ripa ja Pentti. Pentti ponin kanssa meillä olikin 3 vuotta yhteistä taivalta ja kehityttiin molemmat valtavasti.

Samaan aikaan kävin kaverini Sallan kanssa hoitamassa meidän kaverin Jussin hevosia ja ratsasteltiin niillä. Minulla oli myös hoito poni nimeltä Remu. Päivät siis olivat melko hevostäyteisiä.
Myöhemmin sitten Remun vuokraaminen loppui ja alkoi joku teini vaihe.
Kävin silti tunneilla edelleen koska en saanut lopettaa ratsastusta. No ehkä parempi niin.
Minä ja Rose <3

Taisin olla jotakuinkin  16- vuotias, kun olin Valkeakoskella käymässä ja minulle sanottiin että "mummulassa" on hevosia. Niitähän sitten piti välittömästi päästä katsomaan ja ihmettelemään.
Oli talvi ja pimeää. Pellolle oli aurattu pieni hiittipätkän tapainen alue. Siinä kokeilin erästä ihanaa tammaa jonka kanssa elämä sitten alkoikin.Kyseessä oli Rose josta onkin kerrottu aikaisemmin. Muutin Valkeakoskelle 17 vuotiaana, kävin ammattikoulun täällä loppuun ja täällä ollaan edelleen.
Minä ja Paavo <3

Hevosharrastus on ja pysyy toki mussukat vaihtuvat melkoisella syötöllä, mutta luulempa että olen löytänyt sen oman Paavoni <3 enempää en tarvitse. Tässä vaiheessa olen ainakin sitä mieltä että kun tuon hevosen saan kesytettyä niin nautin siitä ihan itse <3 Siihen voi mennä tosin vielä vaikka 10 vuotta mutta otan sen riskin <3





lauantai 12. joulukuuta 2015

Luukku 12

Poju
Gift Boy
lämminverinen
ruuna
2003

Tämä oli erittäin kiltti tapaus :) Symppis ja mukava otus, erittäin nopea oppimaan.
En ole kuullut hevosesta moneen vuoteen. Se oli meillä samoihin aikoihin kun Rose, mutta muutti pois ennen kesää jolloin Bisse saapui kotiin.

Muistan vaan että tämä oli iso ja lempeä ruuna, joka meni myös mitä vaan missä vaan ja koska vaan.


Huonosti on minulla kuvia tästä hepasta saatavilla kun ollut jo niin monta vuotta pois kuvioista.
Oikein kiltti herrasmies tämä oli kuitenkin. Ei olla oltu omistajan kanssa missään tekemisissä sen jälkeen kun muuttivat pojun kanssa muualle. Sen takia ei ole mitään tietoa mitä hepalle kuuluu nykyään tai miten heillä on mennyt  :).

perjantai 11. joulukuuta 2015

Luukku 11

Muru
Rula II
vielkopolski
Tamma
ikä?

Tämä tuli vaihdossa Hönöön Lauralle turvalliseksi opettajaksi. Oikein ihana symppis Tamma oli kyseessä.
Laura oppi tämän kanssa paljon uusia juttuja, mutta aika oli kovasti rajallista ja tälle löytyikin muutama liikuttaja, kuten eräs Jenni. Myös Taru joka kävi Hönöä liikuttamassa ihastui tähän tammaan.


Tämä tamma oli unelma tätiratsu, hän ei koskaan pukittanut eikä hyppinyt pystyyn tai tehnyt muutakaan tyhmää. Erittäin viisas vanha tammuska.

No hetken se meillä asusteli ja laura päätti että hevoselle olisi hyvä löytää parempi koti, sellainen jossa sille on kunnolla aikaa. Se olikin vain hetken myynnissä ja kovasti tuli kyselyitä. Eräänä iltana sen uusi omistaja tuli sitä kaverinsa kanssa katsomaan ja he olivat heti rakastuneita siihen. Murua käytiin myös erään ratsikoulun toimesta katsomassa, mutta päätettiin sitten että parempi tammalle jos se pääsee yksityiselle.

Paljon onnea Murulle uuteen kotiin <3

torstai 10. joulukuuta 2015

Luukku 10

Musta
Kurun Charming Casper
Shettis
Ruuna
2002

Tämä tuli vaihdokkina Maigaan. Ihana, upea ja erittäin kiva pikku musta.
Tämä on hyvin osaava pikku shetuponi, hyppää kivasti, taipuu myös kouluun osaavalla kuskilla.
Lasten kanssa on kiltti ja nöyrä, mukaan mahtuu myös ponimaisia päiviä.




Viime aikoina musta on keksinyt oivan tavan päästä töistä takaisin syömään. Sehän menee jotakuinkin niin että jos et ratsasta putoa maahan ja vie minut tarhaan syömään.



Noo sehän on oikein kiva ja kuuliainen jos ratsastaja muistaa ratsastaa, eikä pelkää kyydissä. Kuitenkin jos unohdat että istuit ponin selässä voit sitä hetken päästä miettiä siellä kura liejussa.

Aivan mahtavaa.. On kuulemma myös alkanut possuilemaan kuntoonlaittaessa. Näykkii kuulemma kovasti eikä ota kuolaimia suuhun :DD En itse ole huomannut ko ongelmia mutta uskotaan.



Tästä siis kuoriutui mahtava opetusmestari nuorille ratsastajille.