Jos joku väittää ettei ole koskaan pelännyt hevosen selässä tai sen kanssa touhutessa suurella todennäköisyydellä valehtelee.
Pelko on rajoittanut omaa tekemistäni ja harrastamista useasti. Päässäni pyörii ajatus "mitä jos..."
Kaikki alkaa jostakin traumasta, jotain mitä on joskus nähnyt tai kokenut. Itsevarmuus omasta osaamisesta häviää. " En osaa mitään, En pärjää". Enää ei tee mieli ratsastaa.
Tässä vaiheessa yleensä mietin että miksi?
Paavon kanssa pelkona on että putoan sen pompuista, tai että se lähtee kiikuttelemaan minua ja olen pelkkä matkustaja. Tästä syystä olen jäänyt jarruttelemaan hevosta. "Jos mennään hiljaa hissutellen mitään ei voi tapahtua". Hevonen aistii pelkoni ja alkaa itsekkin miettimään mitä pitää pelätä. Katastrofi on valmis. Herkkänä hevosena Paavo alkaa kyttäämään, säpsymään, tykittelemään jne...
Pelko kasvaa ja kasvaa ja kasvaa...
Ainut tie onneen on riittävä valmentautuminen ja onnistumiset. Pelko pitää voittaa hinnalla millä hyvänsä. Ongelmien ratkaisu lähtee ongelman löytämisestä. Jos et myönnä pelkoa et voi sitä koskaan voittaa.
Minä tiedän oman ongelmani ja muut tietävät sen. Olen kuullut sanottavan monesti "pärjäät kyllä, ei sun tarvii pelätä" Se ei auta, sillä en saa itsetuntoani ratsastajana takaisin. Tarvitsen onnistumisia, hyviä kokemuksia. En uskalla ratsastaa hevostani eteen ja antaa sille tilaa mennä, koska selkärangassani piilee ajatus että kohta voi sattua. Rentous hävisi juuri, alkaa kilpaveto ja näin mistään ei tule enää mitään.
Kuinka monta kertaa olen kiivennyt vasten tahtoani hevoseni selkään ratsastanut sillä pelokkaasti vain hetken ja vienyt sen itku kurkussa talliin. Monet kerrat on tehnyt mieli paiskoa hevosta kun mikään ei onnistu. Se ei kuitenkaan ole hevosen vika että minua pelottaa, en saa rankaista sitä omista ongelmistani. Siinä vaiheessa kun poni tekee pomppua toisensa perään alan odottaa seuraavaa ja sieltähän niitä satelee. Olen keksinyt oivan harjoituksen jota tehdään vain käynnissä.
Mennään rennosti puolipitkin ohjin hoen itselleni älä jännitä, istu rentona, älä tee mitään. Sellaiset kerrat menee ilman pomppuja ja loikkia ilman vetoa, rennolla hevosella.
Seuraava kerta voi taas ollakkin jännitystä ja pelkoa. Nyt ollaan alettu harjoittelemaan eteenpäin ratsastusta jotta pääsisin suusta irti. Jos pitää mennä eteen ei voi jarruttaa, jolloin hevonen saa kevyen ohjan (normaalin). Jossain vaiheessa tuntia minusta tuntuu että vauhti on liian kova ja taas alkaa vetokilpa. Kumpi voittaa 400 kiloa vai 40 kiloa? noh tätä ei tarvitse miettiä.
Liian kova käsi ja hevoseni aukoo suutaan. Nyt on todella tehtävä töitä rentoutumisen eteen. Ja olen päättänyt että vielä minä onnistun.
Myöntäkää pelkonne ja alkakaa työstämään sitä! Kaikki mitä hevonen tekee (jos ei ole kipeä) johtuu satulan päällisestä!!! Miettikää miksi? Miksi tipuin, miksi puomi putosi, miksi? Kun löydät vastauksen on se jo helpompaa lähteä ratkaisemaan ongelmaa.
EN VAIHTAISI PÄIVÄÄKÄÄN POIS, TÄMÄ ELÄIN OPETTAA MINULLE PALJON JA ENEMMÄN!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti