tiistai 27. syyskuuta 2016

kisat peruttu

Otsikosta voikin jo päätellä että kisat peruttiin meidän osalta. Nyt on täällä meidän suunnalla pääntautia liikenteessä joten ei oteta yhtään ylimääräisiä riskejä sen suhteen että se tulisi meille.

Eilen tunnilla mentiin puomeja jotka sitten nousi kavalleteiksi ja lopulta ristikoksi :D Valitettavasti ei saatu kuvaajaa paikalle sillä teille olisin myös näyttänyt miten meidän koululipi ryömii puomeja :D

aloitettiin ravaamalla kahdeksikkoa ilman puomeja siis. Paavo oli jo siinä vaiheessa kovin vastentahtoinen ja ajattelin että noinkohan tunnista tulee yhtään mitään. Se "pelkäsi" kanistereita ja ihmetteli puomeja. Onneksi meillä oli Inkku turvana ja opettajana Paavolla.

Kun alkuverkka oli tehty niin alettiin tulla puomeja. Niitä oli neljä kappaletta keskihalkaisijalla. Ne tultiin ravissa. Ensimmäinen kerta kylläkin tultiin käynnissä koska hevonen näytti siltä että sinkoutuu ihan juuri kuuhun.

Toistojen myötä hevonen rentoutui hetkittäin, puomit nousivat kavalleteiksi ja pikku paavo reppana pudotti kaikki. Jossain vaiheessa se hokas että jalkoja pitää nostella ja suoritukset hieman parani. Lopuksi tultiin niin että kentällä oli pieni ristikko ja Paavo tuli sitä laukassa ja Inkku ravissa.

Ensimmäinen tultiin niin löysää ja tahmeaa laukkaa että huh. No paavo sitten kielsi sille n. 20cm ristikolle, mutta yllätti meidät kaikki ja hyppäsi siitä yli TASAJALKAA :DDD taas hetki meni kun kaikki naurettiin ja sitten jatkettiin. Jossain vaiheessa Paavo hokas et jee tää on kivaa eikä meinannut enää löytyä jarruja. Estekorkeuskin nousi ihan jopa 40cm ja pystyksi :DDD. Taas mentiin.

Ihanaa että alun tahmeuden ja taistelun jälkeen jouduinkin pitelemään jo kuumaa lipizzanponia :D

Hauska päivä :) Nyt paripäivää hieman kevyemmin ja sitten taas jatketaan. Voi olla että patu herra on löytänyt itsestään joitakin uusia lihaksia :)

Palaamme asiaan ja heti kun keksin miten saan kuvia siirrettyä niin niitä myös :P

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti